Kaarle Kustaa ei jaksa kiinnostaa

Mutta tämä:
Suuren poliittisaforistisen blogiteokseni "Kunnolliset köyhät" odottaessa itseään on hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikein tapahtui Towerin prinsseille. Siis niille Ruusujen sodassa kadonneille kuningas Edvard IV:n pojille, joiden murhasta Rikhard - kyttyräselkä - III:tta syytetään. Onko kellään teoriaa? Saako tämä aukaisematon historiankirjoituksen solmu ketään muuta menettämään yöuniaan? Vai ratkotaanko toisaalla yön unettomina tunteina Marilynin, JFK:n tai kotimaisen tylsän Kyllikki Saaren kohtaloa?

Minä olen erikoistunut prinsseihin.  Jo kaksitoistavuotiaasta saakka, jolloin luin Josephine Teyn dekkarin Ajan tytär. Olin intohimoisen vakuuttunut, että Rikhard on syytön. En tosin muista, ketä Oulunlahden ala-asteen harmaalla kokolattiamatolla seisten syytin, kun esitelmöin aiheesta luokkatovereilleni ja opettaja huomautti, että esitelmää oli hivenen vaikea seurata, koska en osannut ääntää "York" ja "Lancaster". Tässä tarinassa myös Shakespeare on konna, koska loi Rikhardista Valtakunta hevosesta -roistokkeen. JA kuten kaikki tiedämme, tuo konnuus on seuraavan kuningassuvun, Tudorien propagandaa. Vai onko?
Ja luurangot, nekin on löydetty, kaksi anonyymiä rankaa kaivettu Towerista jo 1600-luvulla, mutta  ei sekään mitään auttanut tai todistanut.  PÄH, mikä antikliimaksi. Haudattu nyt kummiskin varmuuden vuoksi Westminsteriin.
Ja eikös tämän pitäisi olla seuraava da Vinci koodi? Ja toden totta minulla on työni alla oikoluettavana romaanikäännös, joka on sekoittavinaan historian korttipakkaa. Fiktion turvin (JA nyt seuraa ns. spoileri) kirjailija pelastaa TOISEN prinsseistä, ainakin  Towerista "jatkoon" omassa verisessä maailmassaan. Mitäs pidätte? Minusta sekä nerokasta että epäilyttävää, huojentavaa ja moraalitonta. Tuleeko maailmasta nyt puoliksi parempi paikka? Tällä tavallako sitä ollaan uskollisia sekä historialle että lukijan toiveelle siitä, että pahin mahdollinen ei käynytkään toteen. Kaikille vähäsen. Yksi prinssi historialle, toinen lukijalle, olkaa hyvä.

Juttu pitäisi minusta ymmärtää näin: joko molemmat tai ei kumpaakaan,koska muuten Sofien valinta etc. Ja vielä lisäksi: on tunnustettava naiivi toive, että jos vain murhat/katoamisen arvoitus ratkeaisi, saisimme prinssit ehjinä takaisin.

P.S Alan ymmärtää miksi Shakespeare harrasti kuninkaita.
P.P.S Olin melkeinpä hämmästynyt, kun googlessakaan ei ollut tietoa, kuka prinssit hävitti.