Oma Marimekkoni

Dadaa, olenko nyt oikea suomalainen, kun astuin tähän tuunauksen valtavirtaan? Jos muistia on uskominen, tämä on ensi Marimekkoni ikinä. Pikku Lankapääkin on pukeutunut jo nollavuotiaana raitoihin ja jääkarhuihin, mutta Iso ei. Oli ältsin jännää mennä neitseellisenä tänään töihin, mutta kukaan - suomalaiselle työyhteisölle/kulttuurille/ym. ominaiseen tapaan - ei muuta kuin hiiskunut hiljaisuutta, jopa niin, että aloin epäillä jottako minulla on, niin kuin ystäväni asian ytimekkäästi ilmaisi,  papiljotti pyllyssä.

Aika pyllystä onkin tämä meikäläinen tapa vaivaantua värikkään edessä. Tai ainakin minä niin koen. Usein saa pienentää ja varoa ja olla kohtuullinen. Ja sitten on kaikilla turvallista. Olisi niin kivaa, jos olisi töissäkin ihan jees olla muuta kuin ikiasiallinen, ja silti ihan päteväksi luokiteltu.

Pakolliset koordinaatit, niille joita kiinnostaa: Kaksi Marimekon jämäpalaa, joista yksillä kaavoilla (MODA 3/2010) syntyi niinkin mahtava konsepti kuin "Väljä mekko". Teknisesti helppo, paitsi kuminauharypytykset selässä ja taskunsuissa. Helmakaitale on kaksinkertainen ja miehusta nelinkertainen - jihuu ei ainaista tukikankaan silitystä.

Ja nyt menen olohuoneeseen vähän järjestelemään papereita.

Viikonpäivät

Tämä kalsariprojekti tuntui jo lähtökohtaisesti työlään tylsältä; oli pelkkä pragmaattinen tarve ja orientaatio, mutta sitten keksin tehdä viikonpäivä-teemalla kuten vaarilla legendan mukaan opiskeluaikoinaan, paitsi että aplikointi vielä puuttuu - saisikohan jostain kivat silityskuviot matiketopelasu?

Kangas Eurokankaan alelaari. Resorit omista varastoista. Kaava Ottobre vuosimallia 2005, koko 98. Kuminauha K-kaupasta :)
Tätä kirjoittaessani taustalta kuuluu " Äiti tuli hieno pissa", ja sitten luonnollisesti potta tuodaan näytille silmien eteen kuin hiirisaalis by kissa. Varsinaista arjen gloriaa, olla ylimmäinen pissan papitar.

Plurale tantum

Eli monikkosanat. Housut; haalarit, tarkemmin sanottuna skootterit - farmarit. Kangas Aasian-paketista, kaavat Ottobre. Muokkasin ohjetta siten, että poistin nepparit sisälahjesaumasta, kun tuntui niin vauvamaiselta ratkaisulta. Vuoritus yläosassa, babysametin jämä. Koko 98: lahjepituus vielä liikaa, mutta parempi näin päin. Napit ja soljet: omat varastot + Punainen lanka, Hakaniemen Halli: Melkein yhtä täydellinen nappikauppa kuin Oulun legendaarinen, aina olemassa ollut Nappi-Kikka. Mitähän vielä? Pettymys oli suuri, kun skootteri-kangas ei ollutkaan super-uniikki: valkoisena löytyi ihan koto-Suomestakin osastosta sisustuskankaat. Eli tulipas sisustettua pojalle haalarit.
Ps. meidän retrorattaiden kangas on itse verhoiltua Mosambikin capulanaa.
Nim. Muotikuvaukset Puistolan asemalla, huomaa erityisesti harkitusti sijoitettu roskis.

Pois käytöstä

Tässä on oikeastaan kaksi pointtia, mutta aloitetaan ensimmäisestä: Tuttu ajatusleikki: millainen olisi maailma ilman ihmistä? Tai siis jos ihminen nyt otettaisiin pois, mitä kuvaan jäisi? Kai jopa muodikas teema, eikös tästä ole jokin bestsellerikin, joka sopi isälle joululahjaksi muutama vuosi takaperin?
Leikin itse tätä aina Malmin työmatka-asemallani. Tuijotan asemalaiturin sitä osaa, joka ei ole käytössä. Malmin asemahan on kauhea funktionaalisen betonin hirveysnäyte, mutta täysin ei funktio-osiossa ole onnistuttu, koska puolet laitureista syöttöportaikkoineen on ohikiitävän junaliikenteen takia pois käytöstä ja hunningolla sikäli, että niistä ei pidetä huolta aktiivisesti. Vertailen laiturien kiveystä: puhdas täällä, sammaltunut tuolla, samat portaikot, hissi, sama tylsä rumuus, mutta toinen puoli on käytön latistama ja toinen elää jonkinlaista piiloanarkismin aikaa siinä ihan silmien edessä ja kaikkien nähtävissä. Pointti on vain, että eihän sitä kukaan näe.
Erityisesti talvisaikaan saan kiksejä, kun tuuli kasaa lunta nietosmaiseksi dyyniksi laiturialueen hissin eteen. Siinä on minun maailmani ilman ihmistä, se lumi siinä, jota kukaan ei ole kiireen vilkkaa lakaisemassa pois, ei vaikka se tuhoaa kaiken järjestyksen, joka on vaivalla ja betonilla niitaten maailmaan rakennettu, jotta ihminen voisi toimia. Ja kuvittelen miltä katseen kätköissä oleva liukuporras näyttää, miten se rapistuu ja mitä kaikkea kuonaa sinne  kertyy kun ihmistä ei ole.
Joskus jaksan ajatella sitäkin, että ehkä tuo laiturialue B on poissa käytöstä siksi, että sieltä on pääsy rakennukseen, jonka luulen olevan alkuperäinen asemarakennus; ainakin se on ainoa kaunis rakennus siinä aseman alueella. Siihen on vain rakennettu betonisilta yli, ali ja ympäri. Eikä kukaan sitäkään käytä, se saa olla, mutta ei yhtään enempää. Kulku on ikään kuin varmuudella suljettu, ettei kukaan edes älyäisi kaivata jotain. Tässä tapauksessa vaikka kaunista asemaa.
Ja sitten se toinen pointti, jonka lisään aavistuksen vastentahtoisesti, koska siinä on mahtipontisen tulkinnan vaara ja pateettinen ansa: Silti: analogia elämänpsykologiaan: jotain mitä käyttää/tekee/manifestoi joka päivä ja tuhat miljoona toistoa sen olemassaolon vakuuttaa. Plus betonihässäkät siinä ympärillä vakuuttamassa rationaliteettia ja sen totalisoivaa voimaa. Ja siinä vieressä on ihan vastaavat rakennelmat tarjolla, jollekin muulle, mutta yhtä lailla ihmisminässä olevalle, mutta niitä ei vain huomaa ei.Koska ne ovat poissa käytöstä. Koska jokin sopimus siitä on. Mutta kenen kanssa? Ja miksi?

Päivänorsut

Tilasin Aasiasta kankaita. Saapui tämä norsukuvioinen flanelli, jonka reunassa komeili suurin kirjaimin: not intended for children´s sleepwear. Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan: mitä kauheaa tapahtuu, jos erehtyy ompelemaan norsupyjaman? Onko Ameriikassa pyörinyt miljoonadollarisia oikeusjuttuja asian tiimoilta?
No joka tapauksessa uskaltauduin tekemään sit vain nämä kahdet pöksyt Mr. Jr. Langanpäälle, kaavat on nyt ihan omia sovelluksia perushousun kaavasta. Ja shortsimallin uutisarvo on siinä, että tein pökät yhtenä aamuna 20 minuutissa, kun ei päiväkotiin ollut yhtäkkiä puhtaita hellehköhousuja ---> tähän en olisi pystynyt vielä puoli vuotta sitten. Sininen on jämäpala samettisammareitten kankaasta.

ABBA ja naapurin ABBA

Nämä velour-haalarit tein, kun näin meidän ylisympaattisella naapurin nuorellarouvalla vastaavat ja ällistyin miksei tätä vaatekappaletyyppiä ole esitelty minulle aiemmin elävässä elämässä. Älyttömän helppo ommella, mahtava päällä ja minusta, pienestä subjektiivisesta kokijaminästä aivan ykkösen näkönen! Malli, ohjeet ja kaavat löytyy MODA 3/2010. Velour on ostettu Oulusta, Löytö-palasta, ja maksoi käsittämättömän vaivaiset 9,90e m. Mut kangasmetrejä näihin sit uppoaakin, pölyä tulee toinen kilo leikatessa ja ommellessa - ja ja ja: täytyy muistaa NUKAN SUUNTA. Voi veljet millaista hiljaista tietoa sitä nykyisin keräileekin.

Ei pöllömpi

Käpälä-osastoa seuraa, kun muuhun ei iltaisin riitä energia. Haluaisin kirjoittaa muutakin, kolumni-tyyppisesti, mutta tahtoo jäädä päänsisäiseksi se monologi. Ompelussa on se hyvä puoli, että kun ompelee, ei ajattele. Ja iltapuhteeksi se sopii paremmin. Ikään kuin laskeutumista unen aikaan. Aivot jäävät ajattelusta helposti kierroksille, ja varsinkin kirjoittaminen kymmenen jälkeen illalla on viheliäistä juuri siksi.
Käpälämäen lisäksi olen kuitenkin ottanut tavoitteeksi, että hankin muistikirjan. Sellaisen ison ja tilavan, ja ehkä siihen saisin päivän varrella jotain pientä älyllistä & luovaa merkkailtua. Huoh, montakohan kertaa tätäkin olen yrittänyt. Mutta syksy on luvallista Uuden Elämän aloitusaikaa ja pitkästä aikaa on eteisen isolla "liitutaululla" poimintoja faktan ja fiktion virroista. Ja aurinkoakin olen tervehtinyt. Jooga on tehokasta: harjoittele, niin kaikki (muu) tapahtuu. 
Mutta pöllöihin:
Pikku langanpää sai pöllökuosisen asun vähän juhlavampaan meininkiin, kun olin Oulussa pelkän ompelukoneen varassa ja jaksoin pipertää. Tuskastuttavaa väkerrystä: samettikauluspaita ja vuorelliset sammarit laatulastenvaatekankaista (lue yli 20e metri/Hanhelin nettiputiikista). Mallit Ottobre, mikäs muu.Vieläkään ei ole paidassa nappeja, kun en saa ratkaistua, mikä olisi nopein ja käyttökelpoisin napitussysteemi. Meillä tahtoo kauluspaitojen pito kaatua siihen, että pieneläjä ei pysy paikallaan edes napituksen aikaa suurelta menee siinä hermot.