Pois käytöstä

Tässä on oikeastaan kaksi pointtia, mutta aloitetaan ensimmäisestä: Tuttu ajatusleikki: millainen olisi maailma ilman ihmistä? Tai siis jos ihminen nyt otettaisiin pois, mitä kuvaan jäisi? Kai jopa muodikas teema, eikös tästä ole jokin bestsellerikin, joka sopi isälle joululahjaksi muutama vuosi takaperin?
Leikin itse tätä aina Malmin työmatka-asemallani. Tuijotan asemalaiturin sitä osaa, joka ei ole käytössä. Malmin asemahan on kauhea funktionaalisen betonin hirveysnäyte, mutta täysin ei funktio-osiossa ole onnistuttu, koska puolet laitureista syöttöportaikkoineen on ohikiitävän junaliikenteen takia pois käytöstä ja hunningolla sikäli, että niistä ei pidetä huolta aktiivisesti. Vertailen laiturien kiveystä: puhdas täällä, sammaltunut tuolla, samat portaikot, hissi, sama tylsä rumuus, mutta toinen puoli on käytön latistama ja toinen elää jonkinlaista piiloanarkismin aikaa siinä ihan silmien edessä ja kaikkien nähtävissä. Pointti on vain, että eihän sitä kukaan näe.
Erityisesti talvisaikaan saan kiksejä, kun tuuli kasaa lunta nietosmaiseksi dyyniksi laiturialueen hissin eteen. Siinä on minun maailmani ilman ihmistä, se lumi siinä, jota kukaan ei ole kiireen vilkkaa lakaisemassa pois, ei vaikka se tuhoaa kaiken järjestyksen, joka on vaivalla ja betonilla niitaten maailmaan rakennettu, jotta ihminen voisi toimia. Ja kuvittelen miltä katseen kätköissä oleva liukuporras näyttää, miten se rapistuu ja mitä kaikkea kuonaa sinne  kertyy kun ihmistä ei ole.
Joskus jaksan ajatella sitäkin, että ehkä tuo laiturialue B on poissa käytöstä siksi, että sieltä on pääsy rakennukseen, jonka luulen olevan alkuperäinen asemarakennus; ainakin se on ainoa kaunis rakennus siinä aseman alueella. Siihen on vain rakennettu betonisilta yli, ali ja ympäri. Eikä kukaan sitäkään käytä, se saa olla, mutta ei yhtään enempää. Kulku on ikään kuin varmuudella suljettu, ettei kukaan edes älyäisi kaivata jotain. Tässä tapauksessa vaikka kaunista asemaa.
Ja sitten se toinen pointti, jonka lisään aavistuksen vastentahtoisesti, koska siinä on mahtipontisen tulkinnan vaara ja pateettinen ansa: Silti: analogia elämänpsykologiaan: jotain mitä käyttää/tekee/manifestoi joka päivä ja tuhat miljoona toistoa sen olemassaolon vakuuttaa. Plus betonihässäkät siinä ympärillä vakuuttamassa rationaliteettia ja sen totalisoivaa voimaa. Ja siinä vieressä on ihan vastaavat rakennelmat tarjolla, jollekin muulle, mutta yhtä lailla ihmisminässä olevalle, mutta niitä ei vain huomaa ei.Koska ne ovat poissa käytöstä. Koska jokin sopimus siitä on. Mutta kenen kanssa? Ja miksi?