Oon taas ommellu, mutta ei siitä sen enempää. Sellaista tasaista surruuttelua, mutta tämä seuraava ei totisesti uppoa siihen kategoriaan:
Työnantajani, suuri ja markkinahenkinen aikuiskoulutusorganisaatio päätti palkita työntekijät hyvästä vuosineljänneksestä. Arvatkaapa millaiset bonukset saatiin? Jokaiselle punainen Royal. Siis suklaapatukka. 1 kpl.
En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Enkä kysynyt voiko sen vaihtaa rahaksi. Tuon jälkeen olen kyllä monta kertaa sorvin ääressä ajatellut, että halvalla menee.
Motivaattorina suklaa toimii paremmin yksityiselämässä.
Hännistä huipuin: joku oli varastanut punaisen bonukseni postilokerostani.
Silloin kyllä melkein jo itkin.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Jättiläisen luolassa
Toivioretki Tallinnan käsityötukku Karnalukseen oli kaikesta ennakkohypestä huolimatta aika hurja kokemus. Se on niin valtava kuin kerrotaan. Tavaraa on niin käsittämättömästi kuin on annettu ymmärtää. Hintataso on halpa, ei ehkä niin hurjan halpa kuin villeimmissä käsityöläisen päiväunelmissa, mutta kuitenkin. Ja kokonaisuus: en keksi muuta vertausta kuin sen, että aivan kuin olisi saapunut vaikeasta hamstrausoireyhtymästä kärsivän käsityömaanikko-jättiläisen kotipesään. Kaikki on sullottu sikin sokin sinne tänne loputtomiin tehdasmaisiin hyllyriveihin ja mitään logiikkaa ei ole silmin havaittavissa. Esimerkiksi tuhannet ja tuhannet vetoketjut roikkuvat hyllyistä kuin jokin viidakon villli rikkaruoho. Yhtä lajityyppiä on miljoona kertaa enemmän kuin kukaan koskaan ehtii tarvita. Lankoja on enemmän kuin suomalaisille tädeille on terveellistä.
Mutta mieleenpainuvimpia ovat suomalaiset toivioretkeläiset: keskimäärin keski-ikäiset vakavasti harrastukseen hurahtaneet, jotka kuumeisesti täyttävät ostoskorejaan kaikella mahdollisella, mille vain jonkin perustelun löytävät. Kassan edessä silmäillään syrjäkarein toisten saaliita ja sitä, löysikö naapuri mahdollisesti jotain mitä minä en ja voisiko jonossa seistessä lappaa koriin vielä jotakin. Myyjät naputtelevat jokaisen nauhanpätkän ja sukkapuikon koodin käsin tietokoneelle ja odottavat, odottavat ja odotuttavat.
Ja tämä vielä sokerina pohjalla ja HS:n taannoiseen sunnuntaijuttuun viitaten: poistuessani näin rappukäytävässä lankaturistin, joka ei ollut malttanut olla korkkaamatta ja kutoi seisaallaan. Voiko analogia enää selvemmäksi tulla?
Nimimerkki Yksi heistä
Mutta mieleenpainuvimpia ovat suomalaiset toivioretkeläiset: keskimäärin keski-ikäiset vakavasti harrastukseen hurahtaneet, jotka kuumeisesti täyttävät ostoskorejaan kaikella mahdollisella, mille vain jonkin perustelun löytävät. Kassan edessä silmäillään syrjäkarein toisten saaliita ja sitä, löysikö naapuri mahdollisesti jotain mitä minä en ja voisiko jonossa seistessä lappaa koriin vielä jotakin. Myyjät naputtelevat jokaisen nauhanpätkän ja sukkapuikon koodin käsin tietokoneelle ja odottavat, odottavat ja odotuttavat.
Ja tämä vielä sokerina pohjalla ja HS:n taannoiseen sunnuntaijuttuun viitaten: poistuessani näin rappukäytävässä lankaturistin, joka ei ollut malttanut olla korkkaamatta ja kutoi seisaallaan. Voiko analogia enää selvemmäksi tulla?
Nimimerkki Yksi heistä
torstai 12. huhtikuuta 2012
Täällä taas
Böö! Hiljaiselon soisi päättyvän. Mutta käsitöitäkö edelleen, vai jotain muuta? Tavallaan Langanpää haluaisi kokeilla ruotivampaa tulokulmaa maailman tilaan, mutta se vaatii paljon enemmän kuin tähänastiset ompelureportaasit. Nahka pitäisi joka tapauksessa luoda, ja ilmoittautua kurssille "Fiksu ja hyvännäköinen blogi - näin onnistut taatusti ja laihdut myös 25 kg".
Kevät on, mutta Hakaniemen ranta ei inspaa - onko tavisarjessa kelluminen se kaikista hedelmättömin lähtökohta, ei pitäisi tietenkään olla niin, mutta välillä just siltä tuntuu? Päivät, viikot, kuukaudet lipuu, kitka on vähäinen ja päähenkilömme osaa elämänsä aika hyvin, mutta jokin effortti epämukavuusalueelle puuttuu.
Perustaako blogiperhe? Langanpää esivanhempana, uutena tulokkaana Mustakantinen muistikirja kaikille huikeille draama-aihioille joita kävelee vastaan. Ja sitten vielä Karvainen feministinainen, johon arjen politiikka. Pienokaisena keräilyerät yhteiskuntapolitiikan saralta, olisiko se vaikka Kukkahattutädin kootut? Tarvitsisi vain noin 4 elämää.
Huomaatteko mikä on ongelman oikea laita: paljous, rajaamisen vaikeus.
Kaikki, joilla on Blogi isolla beellä, niillä on selvästi jokin oma juttu. Ja hyvä kamera.
Kevät on, mutta Hakaniemen ranta ei inspaa - onko tavisarjessa kelluminen se kaikista hedelmättömin lähtökohta, ei pitäisi tietenkään olla niin, mutta välillä just siltä tuntuu? Päivät, viikot, kuukaudet lipuu, kitka on vähäinen ja päähenkilömme osaa elämänsä aika hyvin, mutta jokin effortti epämukavuusalueelle puuttuu.
Perustaako blogiperhe? Langanpää esivanhempana, uutena tulokkaana Mustakantinen muistikirja kaikille huikeille draama-aihioille joita kävelee vastaan. Ja sitten vielä Karvainen feministinainen, johon arjen politiikka. Pienokaisena keräilyerät yhteiskuntapolitiikan saralta, olisiko se vaikka Kukkahattutädin kootut? Tarvitsisi vain noin 4 elämää.
Huomaatteko mikä on ongelman oikea laita: paljous, rajaamisen vaikeus.
Kaikki, joilla on Blogi isolla beellä, niillä on selvästi jokin oma juttu. Ja hyvä kamera.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Homing homing homing
Nyt siis on tullut tällekin toiminnalle nimilappu - akateemisen pluskolmikymppisen naisen identiteettijuttuna. Teen käpykakkuja - olen siis olemassa, kertoivat eilen tv-uutiset ihan kahteenkin otteeseen (eikö maailmalla tapahdu mitään?). Jotenkin silti kiehtovaa, että on niin IN: tähänkö feminismi meidät vapautti. Koteiluun. Kotiloon. Omaan pieneen hallittavaan pesään. Nyt sitä sitten sisustetaan noin niin kuin henkisellä tasolla.
Tein pipoja 5 x iltana, päiväkodin myyjäisiin muka, mutta kyllä lähinnä omin käsin syntyvän idean materialisoitumisen lumoamana. Kierrätyssammarit - muistatteko - mutsin vanhat ja tänne Helsinkiin siirtyneet. 7 paria - nyt viisistä on yksi lahje kierrätetty. Ostin pörröfleecen uutena Eurokankaasta, kun ajattelin että menevät ehkä vieraisiin päihin. Ja silityskuvat TT:stä. Siis koodinimi Tarjoustalosta. Kiinnitys tarranauhalla.
Sametti kerää nukkaa, ei kovin käytännöllistä, mutta retrohtavaa.
Malli on uusimmasta Ottobre kids, 6/2011. Tein kaikki isointa kokoa vähän summamutikassa. Hauska ja helppo malli. Vuoren kääntäminen minireijästäkin sujui - elin vaarallisesti ja tein pipo pipolta pienemmän kääntöreijän, viimeisessä oli kyllä jo tuskaa.
Ruskea - harmaa -apina.
Violetti - harmaa - heijastin-jalkapallo.
Musta - harmaa - viherolio.
Ruskea - Ruskea - hempeilyin.
Vihreä - lila - siilinen.
Tein pipoja 5 x iltana, päiväkodin myyjäisiin muka, mutta kyllä lähinnä omin käsin syntyvän idean materialisoitumisen lumoamana. Kierrätyssammarit - muistatteko - mutsin vanhat ja tänne Helsinkiin siirtyneet. 7 paria - nyt viisistä on yksi lahje kierrätetty. Ostin pörröfleecen uutena Eurokankaasta, kun ajattelin että menevät ehkä vieraisiin päihin. Ja silityskuvat TT:stä. Siis koodinimi Tarjoustalosta. Kiinnitys tarranauhalla.
Sametti kerää nukkaa, ei kovin käytännöllistä, mutta retrohtavaa.
Malli on uusimmasta Ottobre kids, 6/2011. Tein kaikki isointa kokoa vähän summamutikassa. Hauska ja helppo malli. Vuoren kääntäminen minireijästäkin sujui - elin vaarallisesti ja tein pipo pipolta pienemmän kääntöreijän, viimeisessä oli kyllä jo tuskaa.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Voihan rimpsu
Pitkästä aikaa taas sorvin ääressä.
Pieni tikkiapteekki eli Ompelemalla onneen on uusin löytöni:
Onnellisen ompelijan opas
Mikäli ei rimpsut ahdista, niin ihan kiva tuttavuus. Saa suomalainenkin
ihan luvalla yhdistää samaan vaatekappaleeseen ainakin kolmea eri
kangasta, vieläpä kirjavaa. Onneksi on auktoriteetit.
Hirveän hidasta vain normikoneella toi rimpsuttaminen - alan todella haaveilla
tästä:
menopeliunelmia
ja vuorotteluvapaasta...
Kankaista on kiittäminen Mosambikin-matkaa vuodelta 2007, jolloin ostin maanisena kankaita ja yhden sikakalliin mekon, joka kuuluu osastoon "laihduttajan optimismi" ja joka purettiin tähän sivukappaleiksi. Ruskea kukikas on Inkerin kirstuista, silkkiröyhelö syntyi uudelleen suomentaja R.n vanhoista hippikauden hehtaaripöksyistä - uutta tähän hameeseen ei tullut kuin ompelulanka.
Pieni tikkiapteekki eli Ompelemalla onneen on uusin löytöni:
Onnellisen ompelijan opas
Mikäli ei rimpsut ahdista, niin ihan kiva tuttavuus. Saa suomalainenkin
ihan luvalla yhdistää samaan vaatekappaleeseen ainakin kolmea eri
kangasta, vieläpä kirjavaa. Onneksi on auktoriteetit.
Hirveän hidasta vain normikoneella toi rimpsuttaminen - alan todella haaveilla
tästä:
menopeliunelmia
ja vuorotteluvapaasta...
perjantai 21. lokakuuta 2011
Tällaiseen en yleensä sorru mutta
Ollaan lähdössä Ouluun syys- eikun kandintyönkirjoituslomalle, väsynyt jee---buu. Ei ompeluksia, mutta tämä on jäänyt hampaankoloon:
Eikös ole mainiota, että perussuomalaisten Suomeen ei mahdu edes Ahvenanmaa? Mua niin huvitti, oliko se toissa iltana kun uutistenlukija kertoi kys. puolueen varjobudjetista, jossa oli kolmantena karsimiskohteena Ahvenanmaan valotms. kaapeli. Haluavatkohan persut sen kokonaan pois, vai riittääkö että vain hiukan lyhennetään?
Har har.
Eikös ole mainiota, että perussuomalaisten Suomeen ei mahdu edes Ahvenanmaa? Mua niin huvitti, oliko se toissa iltana kun uutistenlukija kertoi kys. puolueen varjobudjetista, jossa oli kolmantena karsimiskohteena Ahvenanmaan valotms. kaapeli. Haluavatkohan persut sen kokonaan pois, vai riittääkö että vain hiukan lyhennetään?
Har har.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Esimerkki niille jotka sitä kaipaavat
Tämä liittyy siis tutkimuksentekokurssiini, eli kirjoitan itse pienen katkelman tekstiä malliksi:
Me asuttiin kolmessa eri osoitteessa mun lapsuudessa: pieni kerrastaloasunto - isompi kerrostaloasunto (mulla oli oma huone) - omakotitaloparitalo, kaikki silloin suuressa mutta ei kovin kehittyvässä pohjoissuomalaisessa kaupungissa. Vanhempani asuvat viimeistä edelleen.
Muistoihini kerrostalovaiheesta ei liity kovinkaan paljon havaintoja siitä, että sillä, että oltiin erilaisista perheistä, olisi ollut merkitystä. Tietysti jotain kummastelin, niin kuin sitä että jotenkin omistuisesti aikuiset suhtautuivat yhden kaverin perheeseen - myöhemmällä iällä rationalisoituna se oli varmaankin sitä, että mulle ei osattu selittää, mitä alkoholiongelma ja tukityöllistäminen tarkoittaa. Mutta keskimäärin pihalla leikittiin, oli uutta, vanhaa, styleä tai epästyleä päällä niin sulassa sovussa kuin nyt voi. Eikä lähimetsässä asunut pultsareita.
Tähän voi tietysti liittyä se, että oman hyväosaisuuden tuntoja on vaikeampi muistaa kuin huono-. Täytyy muistaa, että olin ainoa lapsi, jolla oli ulkomaalainen isä - ja Saksasta tuli vaikka mitä mahtavia leluja tuon tuostakin - tätä varmaan kadehdittiin vertaisjoukossa, mutta kateuden kohde on kyllä ollut siitä aika autuaan tietämätön. Mää sain aina uusia vaatteita, ja mun pieniksi jääneet kierrätettiin serkuille. Mun vanhemmilla oli akateemisen koulutuksen saaneiksi pienet tulot (assari marries sihteeri) mutta taas isän työ yliopistolla kompensoi varmasti tätä - siis siinä mielessä, että meidät tulkittiin helposti keskiluokkaisemmiksi kuin oltiin.
Kipeimmät matalan statuksen kokemukset liittyy mulla siihen, kun tehtiin säännöllisesti kesälomamatkoja Ruotsiin - taisin olla jotain 5 - 8 v. niihin aikoihin. Meillä oli Fiiat 600, armeijan teltta ja puhallettavat kumipatjat. Kaikilla leirintäalueiden ruotsalaisilla oli hienot autot, asuntovaunut joiden EDESSÄ oli vielä telttalisäke, ja taatusti ne eivät iltaisin istuneet liikuteltavan kesämökkinsä edessä puhaltamassa omin keuhkoin vanhanaikaisisia kumipatjoja. Mua hävetti NIIN kaikki meidän lomailussa: se purkkiauto, vaatimaton teltta ja ennen kaikkea mun äiti puhaltamassa siinä teltan edessä niitä patjoja koko kansankodin nähtävänä. Jokin kerta joku armelias ruottalaissetä toi lainaan jalkapumpun - ehkä sekään ei kestänyt kattoo sitä menoa, tulkitsi pieni lapsi.
Me asuttiin kolmessa eri osoitteessa mun lapsuudessa: pieni kerrastaloasunto - isompi kerrostaloasunto (mulla oli oma huone) - omakotitaloparitalo, kaikki silloin suuressa mutta ei kovin kehittyvässä pohjoissuomalaisessa kaupungissa. Vanhempani asuvat viimeistä edelleen.
Muistoihini kerrostalovaiheesta ei liity kovinkaan paljon havaintoja siitä, että sillä, että oltiin erilaisista perheistä, olisi ollut merkitystä. Tietysti jotain kummastelin, niin kuin sitä että jotenkin omistuisesti aikuiset suhtautuivat yhden kaverin perheeseen - myöhemmällä iällä rationalisoituna se oli varmaankin sitä, että mulle ei osattu selittää, mitä alkoholiongelma ja tukityöllistäminen tarkoittaa. Mutta keskimäärin pihalla leikittiin, oli uutta, vanhaa, styleä tai epästyleä päällä niin sulassa sovussa kuin nyt voi. Eikä lähimetsässä asunut pultsareita.
Tähän voi tietysti liittyä se, että oman hyväosaisuuden tuntoja on vaikeampi muistaa kuin huono-. Täytyy muistaa, että olin ainoa lapsi, jolla oli ulkomaalainen isä - ja Saksasta tuli vaikka mitä mahtavia leluja tuon tuostakin - tätä varmaan kadehdittiin vertaisjoukossa, mutta kateuden kohde on kyllä ollut siitä aika autuaan tietämätön. Mää sain aina uusia vaatteita, ja mun pieniksi jääneet kierrätettiin serkuille. Mun vanhemmilla oli akateemisen koulutuksen saaneiksi pienet tulot (assari marries sihteeri) mutta taas isän työ yliopistolla kompensoi varmasti tätä - siis siinä mielessä, että meidät tulkittiin helposti keskiluokkaisemmiksi kuin oltiin.
Kipeimmät matalan statuksen kokemukset liittyy mulla siihen, kun tehtiin säännöllisesti kesälomamatkoja Ruotsiin - taisin olla jotain 5 - 8 v. niihin aikoihin. Meillä oli Fiiat 600, armeijan teltta ja puhallettavat kumipatjat. Kaikilla leirintäalueiden ruotsalaisilla oli hienot autot, asuntovaunut joiden EDESSÄ oli vielä telttalisäke, ja taatusti ne eivät iltaisin istuneet liikuteltavan kesämökkinsä edessä puhaltamassa omin keuhkoin vanhanaikaisisia kumipatjoja. Mua hävetti NIIN kaikki meidän lomailussa: se purkkiauto, vaatimaton teltta ja ennen kaikkea mun äiti puhaltamassa siinä teltan edessä niitä patjoja koko kansankodin nähtävänä. Jokin kerta joku armelias ruottalaissetä toi lainaan jalkapumpun - ehkä sekään ei kestänyt kattoo sitä menoa, tulkitsi pieni lapsi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)