lauantai 15. lokakuuta 2011

Esimerkki niille jotka sitä kaipaavat

Tämä liittyy siis tutkimuksentekokurssiini, eli kirjoitan itse pienen katkelman tekstiä malliksi:

Me asuttiin kolmessa eri osoitteessa mun lapsuudessa: pieni kerrastaloasunto - isompi kerrostaloasunto (mulla oli oma huone) - omakotitaloparitalo, kaikki silloin suuressa mutta ei kovin kehittyvässä pohjoissuomalaisessa kaupungissa. Vanhempani asuvat viimeistä edelleen.

Muistoihini kerrostalovaiheesta ei liity kovinkaan paljon havaintoja siitä, että sillä, että oltiin erilaisista perheistä, olisi ollut merkitystä. Tietysti jotain kummastelin, niin kuin sitä että jotenkin omistuisesti aikuiset suhtautuivat yhden kaverin perheeseen - myöhemmällä iällä rationalisoituna se oli varmaankin sitä, että mulle ei osattu selittää, mitä alkoholiongelma ja tukityöllistäminen tarkoittaa. Mutta keskimäärin pihalla leikittiin, oli uutta, vanhaa, styleä tai epästyleä päällä niin sulassa sovussa kuin nyt voi. Eikä lähimetsässä asunut pultsareita.

Tähän voi tietysti liittyä se, että oman hyväosaisuuden tuntoja on vaikeampi muistaa kuin huono-. Täytyy muistaa, että olin ainoa lapsi, jolla oli ulkomaalainen isä - ja Saksasta tuli vaikka mitä mahtavia leluja tuon tuostakin - tätä varmaan kadehdittiin vertaisjoukossa, mutta kateuden kohde on kyllä ollut siitä aika autuaan tietämätön. Mää sain aina uusia vaatteita, ja mun pieniksi jääneet kierrätettiin serkuille. Mun vanhemmilla oli akateemisen koulutuksen saaneiksi pienet tulot (assari marries sihteeri) mutta taas isän työ yliopistolla kompensoi varmasti tätä - siis siinä mielessä, että meidät tulkittiin helposti keskiluokkaisemmiksi kuin oltiin.

Kipeimmät matalan statuksen kokemukset liittyy mulla siihen, kun tehtiin säännöllisesti kesälomamatkoja Ruotsiin - taisin olla jotain  5 - 8 v. niihin aikoihin. Meillä oli Fiiat 600, armeijan teltta ja puhallettavat kumipatjat. Kaikilla leirintäalueiden ruotsalaisilla oli hienot autot, asuntovaunut joiden EDESSÄ oli vielä telttalisäke, ja taatusti ne eivät iltaisin istuneet liikuteltavan kesämökkinsä edessä puhaltamassa omin keuhkoin vanhanaikaisisia kumipatjoja. Mua hävetti NIIN kaikki meidän lomailussa: se purkkiauto, vaatimaton teltta ja ennen kaikkea mun äiti puhaltamassa siinä teltan edessä niitä patjoja koko kansankodin nähtävänä. Jokin kerta joku armelias ruottalaissetä toi lainaan jalkapumpun - ehkä sekään ei kestänyt kattoo sitä menoa, tulkitsi pieni lapsi.

1 kommentti:

  1. Tässä vielä tarkempi tehtävänanto:

    Millaisia ovat sinun lapsuutesi kokemukset siitä, että kaikki ihmiset eivät aina ja joka paikassa ole välttämättä tasa-arvoisia? Kirjoita mahdollisimman konkreettisia esimerkkejä siitä, miten eriarvoisuus näkyi ja missä tilanteessa/tilanteissa tulit siitä tietoiseksi. Emme etsi oikeita vastauksia siihen, mitä eriarvoisuus käsitteenä tarkoittaa, vaan kaikenlaisia lapsen perspektiivistä koettuja hetkiä, joissa eriarvoisuus – niin kuin sinä sen ymmärrät – tuli näkyväksi.

    Luota intuitioosi ja kirjoita vapautuneesti!

    Voit itse päättää vastauksesi pituuden, joka voi olla mitä tahansa parista rivistä pariin liuskaan.

    VastaaPoista