Toivioretki Tallinnan käsityötukku Karnalukseen oli kaikesta ennakkohypestä huolimatta aika hurja kokemus. Se on niin valtava kuin kerrotaan. Tavaraa on niin käsittämättömästi kuin on annettu ymmärtää. Hintataso on halpa, ei ehkä niin hurjan halpa kuin villeimmissä käsityöläisen päiväunelmissa, mutta kuitenkin. Ja kokonaisuus: en keksi muuta vertausta kuin sen, että aivan kuin olisi saapunut vaikeasta hamstrausoireyhtymästä kärsivän käsityömaanikko-jättiläisen kotipesään. Kaikki on sullottu sikin sokin sinne tänne loputtomiin tehdasmaisiin hyllyriveihin ja mitään logiikkaa ei ole silmin havaittavissa. Esimerkiksi tuhannet ja tuhannet vetoketjut roikkuvat hyllyistä kuin jokin viidakon villli rikkaruoho. Yhtä lajityyppiä on miljoona kertaa enemmän kuin kukaan koskaan ehtii tarvita. Lankoja on enemmän kuin suomalaisille tädeille on terveellistä.
Mutta mieleenpainuvimpia ovat suomalaiset toivioretkeläiset: keskimäärin keski-ikäiset vakavasti harrastukseen hurahtaneet, jotka kuumeisesti täyttävät ostoskorejaan kaikella mahdollisella, mille vain jonkin perustelun löytävät. Kassan edessä silmäillään syrjäkarein toisten saaliita ja sitä, löysikö naapuri mahdollisesti jotain mitä minä en ja voisiko jonossa seistessä lappaa koriin vielä jotakin. Myyjät naputtelevat jokaisen nauhanpätkän ja sukkapuikon koodin käsin tietokoneelle ja odottavat, odottavat ja odotuttavat.
Ja tämä vielä sokerina pohjalla ja HS:n taannoiseen sunnuntaijuttuun viitaten: poistuessani näin rappukäytävässä lankaturistin, joka ei ollut malttanut olla korkkaamatta ja kutoi seisaallaan. Voiko analogia enää selvemmäksi tulla?
Nimimerkki Yksi heistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti