Oma Marimekkoni

Dadaa, olenko nyt oikea suomalainen, kun astuin tähän tuunauksen valtavirtaan? Jos muistia on uskominen, tämä on ensi Marimekkoni ikinä. Pikku Lankapääkin on pukeutunut jo nollavuotiaana raitoihin ja jääkarhuihin, mutta Iso ei. Oli ältsin jännää mennä neitseellisenä tänään töihin, mutta kukaan - suomalaiselle työyhteisölle/kulttuurille/ym. ominaiseen tapaan - ei muuta kuin hiiskunut hiljaisuutta, jopa niin, että aloin epäillä jottako minulla on, niin kuin ystäväni asian ytimekkäästi ilmaisi,  papiljotti pyllyssä.

Aika pyllystä onkin tämä meikäläinen tapa vaivaantua värikkään edessä. Tai ainakin minä niin koen. Usein saa pienentää ja varoa ja olla kohtuullinen. Ja sitten on kaikilla turvallista. Olisi niin kivaa, jos olisi töissäkin ihan jees olla muuta kuin ikiasiallinen, ja silti ihan päteväksi luokiteltu.

Pakolliset koordinaatit, niille joita kiinnostaa: Kaksi Marimekon jämäpalaa, joista yksillä kaavoilla (MODA 3/2010) syntyi niinkin mahtava konsepti kuin "Väljä mekko". Teknisesti helppo, paitsi kuminauharypytykset selässä ja taskunsuissa. Helmakaitale on kaksinkertainen ja miehusta nelinkertainen - jihuu ei ainaista tukikankaan silitystä.

Ja nyt menen olohuoneeseen vähän järjestelemään papereita.