lauantai 7. toukokuuta 2011

Nuori Tudor ja muuta kierrätettyä

Olen innostunut tekemään kierrätysvaatteista pikku Langanpään karderoobia. Pikku pää ei ole
ihan yhtä innostunut, ei ainakaan sovituksesta eikä kuvaussessioista, mutta onnistuin kuitenkin nappaamaan nämä:

Tämä on tehty jättikokoisesta miesten samettikauluspaidasta, ja siinä on käytetty alkuperäiset kaulukset, rintataskut ja hihansuut leikkauksineen. Kauluksen lyhentäminen oli haastavaa, eikä takasauma imartele, mutta muuten tuli aika kiva. Pikantti yksityiskohta on napistuskaitaleiden täysvinoleikkaus. Kaava soveltaen Ottobrestä, siinä ehdotettiin myös täysvinoa leikkausta etu- ja takakaarrokkeisiin, mutta en totellut. Sammaripaidasta tuli myös kokonainen kettu vielä toiseen paidanrintamukseen.
Tämä pusero kulkee nimellä "Nuori Tudor", koska kauluksen reuna kääntyy välillä aika kivasti törröttämään, kun ei kaupasta valmiina ostettu resorikanttinauha kuitenkaan kovin joustavaa ollut, lisäksi tosi hankalaa ommella. Tämä ribbipoolo oli alkujaan äidin hellareiden kirppikseltä ostama pienehkö aikuisten koko, mulle kierrättämä ja nyt siis uuden noin neljännen elämänsä saanut Pikku pään päällä. Leikkasin ja ompelin saumurilla saumat, hihansuussa oli pieniä reikiä, siihen tuli muodikas yksityiskohta. Sattumalta alalangaksi jäi valkoinen, mutta olen alkanut tykätä siitä, että kanttauksessa vilahtaa vähän valkeaa. Tämä on täysin oma design. Harmittaa vain resorikanttauksen jo mainittu joustamattomuus.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti