Päätin uskaltaa. Tai siis kokeilla. Katsotaan mitä syntyy, vai syntyykö mitään. Ensimmäinen
blogiajatus on ollut jo kauan valmiina - liekö vanhentunut, mutta tästä se lähti niin antaa mennä: Sata vuotta sitten viime syksynä Valtterin kirpputorilla ajattelin, että tässä on kansa, joka pesee vaatteet, pienimmätkin kangaspalat joista voi saada 20 senttiä, ennen kuin vie ne kirppikselle myytäväksi. En haluaisi uskoa, että se on pelkkää talousrationaalista myynninmaksimointia, vaan kaunis kollektiivisen vastuunkannon ele - jotain mikä on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja ikään kuin kypsynyt kaiken se ohessa ja varjossa, mikä on suurta makrohistoriaa. Lisäksi hirveän söpöä jotenkin, valtava huomaavaisuus kätkeytyneenä ihan mitättömään ja käytettyyn rääsyyn, josta vain haluaa päästä eroon. Ja ah! Niin käytännöllistä, koska suomalainen on - onhan - aina käytännöllinen. Suomalainen käytännöllisyys saa minut joskus melkein pakahtumaan, tuo hassu runollinen rationaalisuus, jossa me toteutamme itseämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti